Xzibit, oikealta nimeltään Alvin Nathaniel Joiner, (s. 18. syyskuuta 1974 Detroit, Michigan) on yhdysvaltalainen rap-muusikko. Hän myös juonsi ohjelmaa Viritetyt vehkeet (Pimp My Ride) MTV:llä. Xzibitin äiti kuoli hänen ollessa yhdeksänvuotias. Xzibit muutti kymmenvuotiaana New Mexicoon isänsä kanssa ja alkoi kirjoitella runoja ja riimejä. 13-vuotiaana hänelle alkoi tulla ongelmia paikallisten poliisien kanssa. 17-vuotiaana Xzibit muutti Los Angelesiin ja alkoi kirjoittaa sekä esittää rapmusiikkia. Hänellä on Tremaine-niminen poika. Vuonna 2004 hän levytti Alice Cooperin kanssa yhteiskappaleen Ateenan kesäolympialaisia 2004 varten. Xzibit on ollut myös mukana Eminemin elokuvassa 8 Mile, Kornin Twisted Transistor -videolla ja myös sivuhenkilönä elokuvissa Gridiron Gang ja xXx 2: The Next Level. Xzibit on kuulunut nuorempana Crips-katujengiin. 15. toukokuuta 2008 Xzibitille syntyi ennen aikojaan poika, jolle hän antoi nimen Xavier. Ennenaikaisen syntymisen seurauksena lapsi kuitenkin kuoli 26. toukokuuta. Xzibitin tunnetuin lausahdus on X to the Z Xzibit, joka kuullaan monissa Xzibitin kappaleissa.
Xzibit esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa 27. huhtikuuta 2009 The Circus -yökerhossa Helsingissä.