Edwin Moses – elämäkerta, pituus, vaimo, tyttöystävä, perhe
athlete
Syntymäpäivä | 31. elokuuta 1955 |
---|---|
Ikä | 68 |
Eläinrata | Neitsyt (Eläinradan merkki) |
Maa | USA |
Kaupunki |
Elämäkerta
Edwin Corley ”Ed” Moses (s. 31. elokuuta 1955 Dayton, Ohio) on yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija.
Edwin Moses on menestyneimpiä yleisurheilijoita maailmassa. Hänen saavutuksiinsa kuuluvat muun muassa kaksi olympiavoittoa, kaksi maailmanmestaruutta, neljä maailmanennätystä ja 122 peräkkäistä voittoa, joista 107 loppukilpailuja. Urheilu-uransa jälkeen hän auttoi doping-testien kehittämisessä.
Juoksu-uransa alkuaikoina Moses juoksi 180 jaardin aitoja ja 440 jaardin matkaa. Moses oli vain kerran aikaisemmin osallistunut 400 metrin aitajuoksukilpailuun ennen maaliskuuta 1976 ja samana vuonna hän voitti olympiakultaa Montrealissa maailmanennätysajalla (47,64) ensimmäisessä kansainvälisessä kisassaan.
Moses aloitti 122 peräkkäisten voittojen sarjansa Düsseldorfista vuonna 1977. Ennen voittoputken alkamista hän oli hävinnyt vain neljä kertaa 400 metrin aidoissa, viimeisimpänä länsisaksalaiselle Harald Schmidille Berliinissä 26. elokuuta 1977. Edwin Moses oli voittamaton lähes kymmenen vuotta ennen kuin yhdysvaltalainen Danny Harris voitti hänet Madridissa 4. kesäkuuta 1987. Moses päätti uransa Soulin olympialaisiin vuonna 1988. Mosesin maailmanennätyksen 47,02 (vuodelta 1983) rikkoi Barcelonan olympialaisissa 1992 yhdysvaltalainen Kevin Young.
Moskovan olympialaisista 1980 Moses jäi pois Yhdysvaltojen boikotin takia. Los Angelesin kesäolympialaisissa 1984 hän voitti kultamitalin.
Pituus
Pituus, cm | 188 cm |
---|---|
Pituus, in | 74 in |
Pituus, ft | 6 ft 2 in |
Linkkilista
Video
Kuvia vuosien mukaan
Verisuhteet
Suhde
Henkilö | Tyyppi | Kausi |
---|---|---|
Parisuhteista ei ole tietoa |